Tänään oli sitten ensimmäinen päivä koulua tälle syksylle. Ihan mukavaa toisaalta oli mennä kouluun taa, vaikka hieman syksyisempi sää ei olisi ollut pahitteeksi. Mulla on meinaan todella outo olo, kun on niin lämmintä! Viime syksynä kun menin kouluun vasta lokakuun lopulla harjoittelun päätyttyä, niin nyt on ollut todella outo sopeutua tähän :)

Aloitettiin yhdeltätoista ja opettajat kertoivat mitä tuleman pitää. Ruokailun jälkeen yhdeltä aloitettiin sitten kurssi. Ja tänään huovutettiin! Mä olen muutama/pari tms. vuotta sitten huovuttanut eräällä kurssilla. Tykkäsin kovasti. Nyt kesällä myös yritin huovuttaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Tänään se kuitenkin onnistui paljon paremmin ja oli todella mukavaa! Aika meni nopeasti. Huomenna aloitetaan kahdeksalta taas huovutuksen merkeissä :) Tuossa meidän ryhmässä on myös kuusi vaihto-opiskelijaa. Kivaa :)

Kotiin kun tulin tuossa hieman viiden jälkeen niin oli lattialla pakettikortti. Soitin sitten toiselle puoliskolle, että hakee sen kun pääsee töistä. Minä kun tiesin tasan tarkkaan mikä siellä paketissa on, enkä missään tapauksessa olisi jaksanut odottaa huomiseen :D

Jeps, eli paketissa oli ihana (There's No Place Like Pltrz Glrb)
Lorne-figuuri Angel-sarjasta. Tässä herrasta kuva.

828757.jpg

Jos nyt jotain pitää valittaa, niin valitetaan sitä, että miksi ihmeessä tuon alustan pitää olla TAAS tuo sama lava (ja mikki ja kaiutin). Judgement Lornella on juuri samat ja mielestäni myös kolmannella Lornella (House Always Wins). Minä en tajua, miksi ei tälle ole voitu hankkia jotain muuta, jotain Pyleaan sopivaa vaikka. No, en minä sitä hyllyyn noin laita. Laitan tuon lavan (ja mikin ja kaiuttimen) jonnekin nurkkaan piiloon. Mukava tuli myös tarjotin ja kori, jossa ihana pieni köysi. Nuo kirjat on aivan huiput! Tässä niistä lähikuva:

828760.jpg

Ensimmäinen kirja Wolf (susi), seuraava Ram (oinas) sekä vipana Hart (uroshirvi). Eli siis WolfRam and Hart ;) heh heh, minä tykkään!

Sitten yksi kiva juttu, mistä tykkään tässä Lornessa aivan valtavasti. Katsokaa!

828762.jpg

828763.jpg

Hih hih, nyt mun on kyllä ihan pakko saada Pylean Princess Cordy :D Vaikka se on kyllä aika kamalan näköinen, mutta kun tuo Lornen yksinäinen pää huutaa Cordyä! :D Menikös vähän sisäpiirin jutuksi..

Skanneria ei vieläkään ole saatu toimimaan! Tulostus toimii, mutta se ei nyt vaan skannaa. Pitäisi skannata tuon SAY 2:n viimeinen/viimeiset paketit sekä Adoran uuden nuken kuvia. Pitää tänään illalla katsoa, jos minä saisin siihen liikettä.

Tänään alkaa sitten taas Lost! Johan mun on Desmondia ollutkin jo ikävä...Pitää ottaa Teho-osasto nauhalle ja toivoa että vihdoin ja viimein jotain tapahtuu Rayn ja Neelan välillä. Onhan siellä jotain pientä, mutta kun Neela ei tajua, että Ray on paljon parempi kuin Gates... grrr... :)

Nyt taidan mennä tekemään ATC-kortteja. Hiekkaoliivin ATC-rumbaan osallistuin ja pitäisi tehdä ATC-aiheella elokuva. Piti tehdä jo ennemmin, mutta kun ei tuo tulostin toiminut aiemmin... Ihana aihe, muuten!